Samuli Putro - Ilta Oopperassa sanoitukset (lyrics)

[Samuli Putro - Ilta Oopperassa sanoitukset lyrics]

Pariskunta päätti lähteä oopperaan
Ja hankki liput körötteli keskustaan
Tumppas auton sakkopaikkaan
Näytös alkoi seit'semältä
Pariskunta seisoi oven edessä
Jo vartin yli kuus

Hermostutti kumpaakin oli nähkääs eka kerta
Arvostetun taidemuodon juhlavassa palatsissa
Ukon puku kinnas hiukan
Vatsasta ja kainaloista
Eukon käsilaukku oli uus
Eipä mennyt aikaakaan
Kun lämpiössä oli ryysis
Hienot herrat rouvineen
Ja oopperasta hullaantunut
Nuoriso jo piti möykkää
Nyökkäilivät toisilleen

Haisi tungos, haisi hiki
Sitten kuului ensimmäinen
Kellonsoitto, joka meinaa
Että kohta show jo alkaa
Kiirehtikää, kiirehtikää
Kiirehtikää, kiirehtikää!

Pariskunnan paikat oli permannolla:
"Hyvät paikat", eukko kiitti ukkoaan
Ja muiskas tälle pusun otsaan
Ukkoraukka punastui mut älys olla hiljaa
Koska vaiti oli muutkin katsojat

Nainen kiljui korkealta
Mies taas mörisi kuin karhu
Välillä ei tiennyt, laulaako nuo
Suomea vai kiinaa suuren kohun aiheuttanut
Orkesterin kapu oli pienen pieni äijä
Jonka housut oli liian tiukat
Ensimmäinen puoliaika
Kesti hiukan yli tunnin ukko alkoi pitkästyä
Penkki painoi ristiselkää
Mutta kun on oopperassa
Ei kesken kaiken kehtaa poistua
Pait'si vuoksi sairastapauksen

Vihdoin koitti väliaika
Kaikki kansa ryntäs juomaan
Kahvia ja konjakkia eukko ryysti valkoviiniä
Ukko nappas tuulihatun mutusteli sitä hiukan
Sitten hoksas mahdollisuuden:

"Ai, ai, ai, ai, vatsaa polttaa
Taitaa olla liian vahvaa
Kahvi sekä tuulihatut
Kurja vatsa noin kun satut"
Eukko katsoi ukkoaan
Ja tokas vakavana ääneen:
"Jopas kävi huono tuuri
Kesken taitaa ilta jäädä"
"Höpö höpö", sanoi äijä
"Minä lepään lämpiössä
Riennä toinen näytös katsomaan"
Näin myös tehtiin, näytös alkoi
Ukko kaivoi povaristaan virnistellen sikarin
Tilas vielä suuren kahvin
Orkesterin pauhu kuului seinän läpi salista
Ja ukko taputteli vatsaansa

Oopperasta nauttia voi monenlaisin tavoin
Ja ne kaikki tavat ovat oikeita

Selitys katkelmalle


Lisää tulkinta

Lisää laajennettu tulkinta

Jos tietää, mistä esittäjä laulaa, osaa lukea "rivien välistä" ja tietää kappaleen historian, voi tekstiin lisätä tulkinnan. Toimittajiemme vahvistuksen jälkeen lisäämme sen viralliseksi tulkinnaksi kappaleesta!

Viime aikojen lisätyt tulkinnat laulujen sanoituksiin

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z #
Tulkita